perjantai 28. elokuuta 2015

Pipsa 26.8



Keskiviikkona oli mulla tämän kuun viimeinen tunti, ja sain ratsukseni Pipsan. Olin jo kauan odottanut, että milloinkahan minä pääsen ponia kokeilemaan. Pipsa on siis uusi poni tallilla, joka ei vielä osaa ihan kaikkea. Oli tosi lämmin ilma ja hyttysiä oli ihan liikaa. Tunnista kuitenkin selvittiin mutkien kautta :D


Mulla oli koko tunnin ajan tavoitteena saada Pipsa rennoksi alas. Ratsastin sitä vähän pidemmällä ohjalla. Aloitettiin käynnissä tekemään ympyröitä, niinkuin yleensäkkin. Pipsa vetäisi päänsä tosi herkästi linkkuun, joten senkin takia ratsastin vähän pidemmällä ohjalla suurimmaksi osaksi.
Käynnissä meni ihan hyvin, paitsi lavat karkaili aikalailla. Kun Pipsa tuli rennoksi, kehuin sitä heti.


Kun oltiin tehty samaa juttua molempiin suuntiin, tehtiin samaa ravissa. Pipsa oli alussa tosi kiireinen, ja kun sitä puolipidätteli, se herkästi siirtyi käyntiin. Saatiin kuitenkin ravikin sujumaan kunhan sain sisäpohkeen kunnolla läpi yms.



Tehtiin ravi- ja käyntityöskentelyä aika pitkään, mutta niiden jälkeen kaksi ratsukkoa neljästä meni toiseen "päähän" ympyrälle ja toiset kaksi toiseen päähän laukkaamaan. Pipsa puski laukassakin jonkun verran ja veti kerran pukitkin :D



Pipsa oli mun mielestä mulle ainakin sopivan kokoinen ja sillä oli tosi kiva mennä. Laukkaympyröiden jälkeen tultiin muutaman kerran molemmista suunnista pientä tukkimaastoestettä. Ensimmäisellä kerralla Pipsa otti siihen ihan kauhean ison loikan, enkä ollut yhtään varautunut siihen, joten tulos oli tämä:

:DDDDD

Sen jälkeen poni kielsi ainakin kerran, ja sitten kun päästiin yli, niin sen jälkeen alkoi sujumaan. Paitsi kerran esteen jälkeen poni alkoi vetämään kunnon rodeot mutta kyydissä pysyin onneksi. Hauska poni!:D




Olis kyllä kiva päästä menemään Pipsalla uudestaankin. Kuvia oli niin paljon, että en jaksanut kaikkia tähän postaukseen ladata.

perjantai 14. elokuuta 2015

Maisa koulua 12.8

Postauksen kuvat ©Hellu ja Riina

Tälläkertaa en laittanut mihinkään kuvaan naamani päälle mitään valkoista hymiötä, vaikka ilmeeni ovat aina kauheita. Mun mielestä se hymiö siellä kuvan keskipisteenä pilaa ehkä sen kuvan...
Tuossa ylläolevassa kuvassa huomaa, kuinka lyhyet mun saappaanvarret on mulle! Tulin siihen tulokseen, että laitan ne myyntiin ja ostan uudet. Lisäksi nämä nykyiset on mulle liian leveätkin.

Sitten itse aiheeseen, eli viime tuntiin. Kävin pitkästä aikaa tunnilla ja me mentiin koulua. Ratsunani oli Maisa.


Alkukäyntien jälkeen ruettiin tekemään kahdeksikkoa, ja L ja C päätyihin ympyrät. Itse en saanut kovin montaa kertaa tehtyä ympyröitä, koska joku oli aina ympyrällä. Tarkoitus oli kuitenkin saada heppa kuulolle ja asetetuksi. Mun piti aluksi(niinkuin aina) pyytää Maisaa liikkumaan eteenpäin, ennenkuin käynti rupesi rullaamaan. Meillä tuli ihan hyviä pätkiä.


Seuraavaksi tehtiin samaa kevyessä ravissa. Lisäksi ns. kahdeksikon keskellä kaarteessa, kun heppa oli pyöreä, siirryttiin käyntiin ja ennen seuraavaa kaarretta takaisin raviin. Yritin saada Maisan pysymään pyöreänä siirtymisien ajan. Ravista käyntiin -siirtymiset menivät paremmin kuin toisin päin. Yleensä kävi niin, että Maisa ns.hypähti raviin ja nosti päänsä ylös. Tuli meillä myös hyviä siirtymisiä, joiden kälkeen kehuin Maisaa paljon.

Käsien kantaminen vois olla jees...

Sitten oli vuorossa väistöt, jotka alettiin tulla suoraa ravissa, harjoitusravissa... Kun kuulin mikä oli seuraava tehtävä, ajattelin heti että juuuu hauska vitsi että minä istuisin Maisan ravissa, mutta ei se edes ollut niin "paha" mitä odotin:DD Varsinkin silloin siellä oli ihan ok istua, kun Maikki oli pyöreänä. Tehtävä meni siis niin, että L:lästä suoristus keskelle, ja väistö vasemmalle. Kun väistön jälkeen päästiin uralle, niin heti laukan nosto ja kaksi pääty-ympyrää laukassa. Laukkaa jatkettiin kulman ohi, mutta viimeistään R:rässä taas harjoitusravi ja sitä rataa. Vistöt meni ihan okei, samoin laukkaymyrät. Paremminkin olis voinut mennä.

Tätä mieltä Maisa oli tehtävästä :DD
Kaatuminen on se mun juttu :D:D:D:D

Sitten tultiin melkein samanlaista tehtävää, mutta väistö lähti C-kirjaimesta jne. Tämä meni yhtä hyvin kuin toiseen suuntaan. Tunti oli kokonaisuudessaan ihan kiva, ja Maisakin on ihan kiva heppanen. 


lauantai 8. elokuuta 2015

Hyppyjä Luspella

Tästä kuvasta huomaa sen, mitä kävi monta kaertaa, eli kun mun ohja pääsi liian pitkäksi, niin sit mun piti pitää käsiä tosi lähellä mua itseä, ennenkuin lyhensin taas ohjia.
Jos ette muista, niin Luspe on siis Riinan oma poni, jolla käyn joskus harvoin ratsastamassa. Viimeisimmät luspen ratsastuspostaukset pääsee lukemaan tästä ja tästä.
Kävin tosiaan eilen, perjantaina pitkästä aikaa ratsastamassa Luspella. Rakennettiin kentälle enimmäkseen erikoisesteitä, joilla ei ollut korkeutta kuin korkeintaan lankkueste n.55cm. Alla piirrustus, miten esteet kentällä oli.


Muurin edessä oli muutamia tötteröitä ns. pelokkeina. Kavaletin(keskellä kenttää) päälle oli laitettu loimi ja sen alla oli myös tötteröitä. Ristikon päällä oli pyyhe, ja alla jotain törppöjä :DD Tuo piirrustuksessa vaaleanpunainen este oli lankkueste, jossa ei ollut mitään muita "pelokkeita".


Sitten itse ratsastukseen. Alkukäyntien jälkeen menin kentän toisessa päädyssä ympyrällä ja asettelin luspea, sekä tein pysähdyksiä ja peruutuksia muutamat. Luspe oli toiseen kierrokseen parempi ja toiseen ei niin hyvä. Kun oli tullut tarpeeksi hyviä pätkiä, tein samaa ravissa. Tein myös välillä niin, että kun poni pyöristyi, istuin harjoitusraviin. Oli jostain syystä helpompi istua sen raviin ja laukkaan kuin ennen.

Käynti- ja ravityöskentelyn jälkeen tulin laukassa maapuomia ympyrällä. Vaikka esteenämme oli pelkkä maapuomi, Luspe lähti aina puomin jälkeen kiihdyttämään laukkaa ja sitä piti rauhoitella. Kun sitten rupesin puolipidättelemään paremmin ja sain laukan haltuun, niin homma sujui jo paremmin.



Kun oltiin tultu puomia molemmista suunnista jonkin verran, tulimme kentän keskellä olevaa kavalettia, ja kavaletin päällä vaihdettiin laukka. Luspe vaihtoi hyvin laukat, minä olin itse välillä vähän hukassa.


Sen jälkeen tulin pari kertaa molemmista suunnista sarjaa, johon luspe tuli kahdella laukalla. Se meni muuten ihan hyvin, muutaman kerran ristikolle ei tultu ihan suoraan, ja Luspe hyppäsi sen vähän sivusta. Ja koska aluksi lankkueste oli niin pieni, että mun oli vaikea hahmottaa kuinka isosti siinä pitää myödätä, ja jonkun kerran olikin ihan ylimyötäys :D



Sitten lankkuestettä ja ristikkoa nostettiin ja tulin vielä niitä. Sitten tulin sarjan, ja siihen perään muurin.



Sitten tulin vielä jonkinlaista rataa ehkä kerran, ja sitten otin loppuravit. Ravailin löysemmällä ohjalla, ja hain luspea enimmäkseen eteen alas. Sitten otin suht. pitkät loppukäynnit.

Mulla alkaa olla jo pituutta liikaa tuolle ponille, mutta on sillä kiva käydä aina välillä ratsastamassa. Viime kerralla luspe pukitti mut selästä alas, mutta tällä kertaa se oli ihan kiltisti :D Palaillaan keskiviikon jälkeen, jos joku kuvaa mua tunnilla:)))