keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Luspen ratsastus



Olin viikonloppuna taas pitkästä aikaa ratsastamassa Riinan ponilla Luspella. Menin koulua. En tehnyt mitään erikoista, enkä mennyt erikoisen rankasti. Ellu piti mulle vähäniinku tuntia:D Aluksi tein vain käynnissä ja ravissa ympyröitä yms. Sitten tein ravissa sellasten puomien väliin pysähdyksen jne. Lopussa tehtiin siirtymisiä isolla ympyrällä tötteröiden avulla. Ensin käynnistä raviin ja ravista käyntiin, sitten ravista laukkaan ja laukasta raviin. Kuvia tuli jonkin verran. Aloin muokkailemaan joitain kuvia, mutta en jaksanut kaikkia alkaa joten olkoon:D







Tää on vissiin laukannostosta, kun jalka on noin edessä:D










Luspe oli oikein kiva:) Mulla on tässä yksi video kesken, katsotaan jos saisin sen tänään tai huomenna valmiiksi:D Tänään menen tunnille, katsotaan tuleeko siitä mitään materiaalia. Ensiviikolla on hiihtolomakin, katsotaan sitäkin olenko menossa ratsastamaan:D



lauantai 21. helmikuuta 2015

Tallin kisat +video

Niinkuin viimepostauksessa kerroin, tänään oli tallin omat kisat. Keskiviikon tunti ei mennyt ihan putkeen ja sitten epäröin vielä osallistumista, mutta lähdin kuitenkin yrittämään. Ajattelin kuvata sen videopostauksen, mutta unohdin sen, enkä olisi juurikaan missään vaiheessa kerennyt kuvata.

Menin siis Rontilla 50-60cm. Aamulla heräsin kahdeksalta ja yhdeksän jälkeen lähdin tallille Ellun kyydillä. Melkeinpä heti kun päästiin tallille käytiin taas ottamassa muutamat yhteiskuvat. Rontti oli vain vähän likainen ja mun ilmeet hirveitä.. :D











Niin tosiaan muutamat..
No yhteiskuvien jälkeen Ellu haki Valtin sisälle ja minäkin Rontin jossain vaiheessa. Sitten kun joitain muitakin oli tullut tallille, lähdettiin viemään lisää puomeja ja parit tolpat maneesille. En kummemmin opetellut rataa, koska muistin sen jo eiliseltä, kun olin katsomassa estetuntia, jolla harjoiteltiin rataa. Kun tultiin maneesilta takaisin tallille, aloin parin muun Rontin ratsastajan kanssa harjaamaan ja varustamaan Ronttia. Sitten joskus varttiavaille yksitoista ensimmäisen luokan, eli ristikkoluokan ratsastajat menivät verkkaamaan jne. Siinä luokassa oli vain pari osallistujaa, joten me Ellun ja Valtin kanssa lähdettiin jo aika pian kohti maneesia verkkaamaan.

Verkassa Rontti oli ihan kiva. Verkka esteinä oli  17m linja. Hain verkassa Rontilla sitä oikeaa laukkaa, mitä tulisi mennä radallakin. Pari kertaa tultiin jommallekummalle linjan esteelle liian hitaasti, ja Rontti otti taas pikkuaskeleen ennen hyppyä, ja olin epämukana hypyssä. Suurin osa verkastakin meni kuitenkin ihan hyvin.

Sitten itse rataan. Näissä kisoissa mulla oli tavoitteena vaan keskittyä hyviin teihin, jotta homma sujuisi paremmin ja huolehtia, ettei Rontti oikoisi, etenkään L-päädyssä, mten tunnilla pääsi muutamaan otteeseen käymään. Omasta mielestäni rata meni muuten ihan hyvin, paitsi ainakin yhdelle esteelle tuli huono tie.T Ä S S Ä video radasta, sori saattaa olla vähän epätarkka. Radassa oli kyllä kahdeksan estettä, mutta ensimmäinen ei näköjään näy videolla. Puhdas rata saatiin ja 
oon tosi tyytyväinen kisoihin!:) Kiva aloitus tämän vuoden pikkukisoihin.




torstai 19. helmikuuta 2015

Rontti esteitä 18.2 +kooste

Mulla oli eilen estetunti maneesilla, ja me treenattiin lauantain kisoja varten. Toivottavasti saadaan kisoihin kuvaaja:)Ennen tuntia otettiin myös muutamat yhteiskuvat pitkästä aikaa.




Mutta sitten itse tuntiin. Tunti ei mennyt kovin hyvin, mutta jospa ensikerralla menisi paremmin. Tultiin aluksi mm. puomia ravissa ja laukassa ja laskettiin yks kaks kolme. Sitten tultiin linjaa, jossa oli vesimatto ristikko ja normaali ristikko. Tultiin sitä molemmista suunnista ja linja ei menyt kovin hyvin, koska Rontilla ei ollut tarpeeksi temmokas laukka, joten se otti esteen eteen pienen askeleen, ja sitten itse jäin jälkeen pienessäkin hypyssä. Myöhemmin ristikot nostettiin jotain 60cm pystyiksi. Sitten vielä myöhemmin tultiin rataa. Ihan lopuksi tultiin sarjaa, joka ei myöskään mennyt kovin hyvin, ja pari failia näkyy videollakin:D Videolla näkyy vain alkujuttuja ja sitten loppujuttuja, anteeksi siitä. 

Huomenna, eli perjantaina menen putsaamaan Rontin varusteita ja muuta sellaista. Ajattelin kuvata kisapäivältä videopostauksen, toivottavasti tulee onnistumaan. Ei muuta tällä kertaa, heippa!

torstai 5. helmikuuta 2015

Sakke esteet 4.2 +kooste

Viime keskiviikosta lähtien minulla on siis parin kuukauden ajan kuukausikortti, ja saattaa tulla enemmän materiaalia tänne blogiinkin.

Ensimmäinen tunti alkoi estetunnilla Sakke nimisellä suomenhevosella.

Aloitettiin itsenäisellä alkuverkalla käynti-ravi.
kädett.... ja ihqut säärystimet:D
En ihan tarkalleen muista, mutta verkkojen jälkeen tultiin oikeassa kierroksessa niin, että kun oli linja, jossa oli 20m ja 17m välit ja okseri-ristikko-puomi, niin käännettiin okserin ja ristikon välistä ja tultiin ristikko ja puomi ja seinään seis. Tämä postaus on varmaan todella huonosti ja sekavasti kirjoitettu, mutta nyt ei kulje ajatus, että saisin sanat muotoiltua oikein:DD





Sitten jossakin vaiheessa linjan keskimmäinen este nostettiin pystyksi. Koko tunnin esteiden korkeuksista mulla ei ole mitään hajua:D




Jossain välissä tultiin myös semmoista tehtävää, että tultiin normaalisti koko linja, jonka jälkeen kännettiin semmoselle kavaletille, josta sitten tosi kaareva tie pystylle.

Sitten tultiin myös jotain muita tehtäviä, mutta tässä vielä aika lyhyt kooste tunnista. 


Katellaan taas milloin uutta postausta:)