torstai 5. marraskuuta 2015

Pontso ja 2.11

Tiistaina kävin taas vuokraamassa Pontsoa ja menin koulua. Sain Ellun kuvaamaan, joten sain ekan kerran kuvia ratsastuksesta.


Alkuverkaksi menin pääty-ympyrällä käyntiä ja ravia ja yritin hakea Pontsoa tällä kertaa vähän kulkemaan korkeammalla kuin yleensä. Aikasemmilla kerroilla olen vaan keskittynyt siihen, ettei Pontso juoksis pää pystyssä ja se on sujunut ihan hyvin, ainakin omasta mielestäni. Mutta ymmärrettävästi koska Pontsolla on niin paksu kaula, sen on aika hankala kulkea korkealla. Yleensä siis se menee rentona vähän alempana.


Hetkittäin sain Pontson menemään niin niinkuin hain sitä. Ei haittaa yhtään että hetkittäin, koska ekaa kertaa siltä pyysin mitään tavallisesta poikkeavaa.


Sitten mentiin myös ravia ympyrällä joka meni myös ihan okei. Ravissa tultiin myös puomeja, jotka menivät muuten hyvin, mutta Pontso innostui niistä vähän liikaa. Jossakin vaiheessa nostettiin puomien toiset päät ylös ja hyvin meni nekin.






Muuten kiva kuva, mutta mun takakeno XDD

Laukassa tulin puomia ja laskin 1,2,3, muuta ei alettu laukassa juurikaan työstämään.





Ens viikolla uudestaan, saa nähdä mitä sitten tehdään Pontson kanssaa. Tiistaina kuitenkin Pontson ratsastuksen jälkeen tehtiin jotain muutakin. Me hypytettiin Taika-shettistä maastakäsin pikkuesteitä.

Taika on siis pikku shettis, joka on esiintynyt aiemminkin blogissa, jos joku muistaa. Nykyään se on jonkin verran tukevampi kuin silloin talvella :D 

Mutta otin hypytykseen liinan, jotta se varmasti olisi tarpeeksi pitkä. Ja koska mulla oli liina niin aluksi juoksutin Taikaa käyntiä, ravia ja vähän laukkaa. Taikalla näytti tosiaankin olevan vähän virtaa, sillä se veti kivoja pukkeja ja juoksi ihan täyttä vaikkei edes pyytänyt :DD 


Sitten meillä oli kentällä yhdessä kohtaa kahden esteen sarja ja hypytin sitä ensin. Taikahan hyppäsi semmoset pikkuesteet aluksi iha kevyesti. Sitten oli vain yksittäinen pysty joka oli  myös tosi pieni. ¨Nostettiin sitä pikkuhiljaa, ehkä korkeimmillaan 50cm, mutta jossakin vaiheessa Taika ei enää jaksanut hypätä. Se vaan pysähtyi esteen eteen. Mutta ei lopetettu kieltoon vaan laskettiin este pienemmäksi ja lopetettiin kunhan se hyppäsi sen kerran. Ei oltu taikan kanssa kovin kauaa, mutta kiva oli senkin kanssa tehdä jotakin. Alla vielä lyhyt kooste Taikan jutuista ja Pontson ratsastuksesta toinen.




maanantai 19. lokakuuta 2015

Pontso 19.10

Vuokrasin taas Pontsoa tänään ja koska sillä oli eilen ollut vähän rankempi liikutus, menin sillä ilman satulaa suht rennosti.

Tänään talli oli siivottu ja kaikki oli tehty aamulla, niin hain vaan suoraa Pontson sisälle.
Aloitin ratsastuksen tietty alkukäynneillä, joiden jälkeen ratsastin koko tunnin oikeastaan hieman pidemmällä ohjalla hakien sitä alemmas ja rennoksi. Heti käynnissä huomasin, että saatoin löytää jotenkin uuden tavan ratsastaa sitä. Ratsastin tosi pienillä ja hennoilla avuilla, hyvä että ohjat edes pysyi mun kädessä :D Niin kappas, Pontso pysyi rauhallisena ja kulki suhteellisen pitkiä aikoja rentona siellä alempana, niinkuin pyysin.

:333

Sama ravissa. Sain Pontsolta tosi kivaa ja rauhallista ravia, mutta laukassa meillä on vielä hiomista. En kirjoita nyt pidemmästi, mutta laitoin kameran taas kuvaamaan joten katsokaa video alta :D


Ja tein Pontsolle oman esittelysivun, käykää kurkkaamassa tästä linkistä--> klick

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Rontti 14.10


Mulla oli siis keskiviikkona koulutunti ja menin Rontilla. Otin taas satulan pois, koska mun mielestä sillä on kivempi mennä ilman.
Ensimmäinen tehtävä oli kääntää C'stä poni suoraksi ja väistää kohti E:tä ja päätyyn sitten ympyrä. Tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissakin. Väistöt eivät oikein onnistunut meillä tällä kertaa, mutta ympyrällä työskentely meni hyvin.


Sitten alettiin tulla toista tehtävää, eli ensin ravipuomit, voltti oikealle, laukannosto ja laukkapuomit. Ekoilla kerroilla ravipuomeilla Rontilla oli vähän vaikeuksia, saattoi johtua myös siitä, että ne oli hevosten väleillä. 



En muista missä järjestyksessä tehtävät tehtiin, mutta jossakin vaiheessa jakaannuttiin kahdelle ympyrälle(4ratsukkoa) ponit toiselle ja hevoset toiselle harjoittelemaan laukka-ravi siirtymisiä. Olin yllättynyt kuinka hyvin Rontti meni laukassakin. Ja siirtymiset meni hyvin myös.






Kyllä tuo poni alkaa jo aika pieneltä näyttää mun ratsastettavana :D Mutta sitten tultiin vielä laukkapuomeja ja ravipuomeja tunnin lopuksi. Meillä meni ihan hyvin, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Etenkin väistöt yms.


tiistai 13. lokakuuta 2015

Pontso 12.10

Eilen maanantaina kävin vuokraamassa mun kaverin Veeran vuonista Pontsoa. (linkki veeran blogiin)


Menin tallille koulun jälkeen, ehkä neljän aikoihin. Heti tallissa aloin puhdistamaan karsinoita ja sen jälkeen hain Pontson talliin ja laitoin sen ja itseni valmiiksi.



Sitten ratsastukseen. Aluksi tein muutamia tuntumaharjoituksia, mutta Pontso ei oikein ymmärtänyt juttua. Sen jälkeen työskentelin käynnissä aika pitkään ja hain ponia hyväksi. Tein  muutamat pysähdykset ja peruutukset sekä kokeilin myös muutamat väistöt, jotka sujuivat ihan ok.

Kun olin saanut ponin käynnissä kulkemaan jotenkin päin, rupesin ravailemaan. Tein kahdeksikkoa ja koska Pontso on aika virtaisa hevonen, niin hain hyvää ja rauhallista ravia. Aluksi se puksutti pää pystyssä, mutta vähän aikaa työstettyä se rentoutui edes jonkin verran.



Laukassa aluksi vain menin kahdeksikkoa ja yritin asetella sitä laukassa, ihan niinkuin muissakin askellajeissa. Laukassa se oli vielä tönkömpi kuin ravissa. Yritin tehdä onnistuneita nostoja niin, että poni ei nostaisi päätä ylös siirtymisessä.  Myöhemmin tein vaan laukassa ympyröitä.

Jossakin välissä laitoin kameran kuvaamaan ravi- ja laukkatyöskentelyä. Kamera kuvasi vaan sitä kohtaa, missä oli aika paljon hiekkaa ja oli pehmeää ja Pontson piti siis kiihdyttää ravia siellä kohti joten ei näyttänyt kovin siistiltä.


Ratsastuksen jälkeen ja kun olin laittanut Pontson ulos, lakaisin käytävän, siivosin kentältä kakat ja laitoin vielä hevosille heiniä. Musta oli kiva olla ihan itsenäisesti tallissa ja ratsastaa ihan yksin, pystyin keskittymään paljon paremmin. Tulen vuokraamaan Pontsoa vielä enemmänkin, joten siitä vamaan kuulette vielä ;) Alla vielä kuvaamani 'videopostaus', kertokaa mitä tykkäsitte ja teenkö tollasia lisää?


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Viimekuun kisat

19.9 oli tallin järjestämät 1-tason kisat, joihin osallituin Rontilla. Menin siellä 50-60cm. Pahoittelut, että postaan vasta nyt, mulla ei vaan ole ollut intoa :D


Muistaakseni 12 alkoi ensimmäinen luokka, eli ristikko, joten sen aikana laitettiin poneja tallissa valmiiksi. Oltiin aika aikaisin valmiita, eli kävin yhden toisen ratsukon kanssa kävelemässä ja rennosti ravailemassa lähistöllä. 
  Olin ensimmäisessä verkkaryhmässä ja verkassa ensin käynnissä nopeasti yritin saada sisäpohkeen kunnolla läpi ja asettelin Ronttia. Ravissa ja laukassa tein samaa ja sen jälkeen saatiin tulla jotain estettä. En juurikaan muista mitään ainakaan verkasta :D


Sitten itse rataan. Eka ja toka este olivat kaarevassa linjassa, mutta toiselle esteelle tulin väärässä laukassa. Toiseen esteen päällä vaihdoin takaisin oikeaan laukkaan ja suuntasin kolmannelle esteelle. Kaarteessa Rontti vaihtoi väärälle laukalle, enkä kerennyt enää vaihtaa takaisin oikealle. Sitten rata eteni hyvin 6. esteelle saakka :D Se oli siis okseri ja lähestyttiin ihan hyvällä laukalla. Se tuli sitten liian lähelle se hyppy, mutta puomit pysyi paikallaan. Sitten 8. este oli myös okseri, ja siihen tuli taas outo hyppy ja en päässyt kunnolla mukaan. Mulla lähti jalustin, mutta sain sen seuraavassa kaarteessa takaisin jalkaan. 


Puhdas rata sieltä kuitenkin tuli:)


Seuraavat kisat olisi syyslomalla, mutta harmillisesti en pääse niihin. Alla vielä meidän rata videolla.


perjantai 18. syyskuuta 2015

Kahdet hyppelyt yhdessä postauksessa

9.9 mulla oli estetunti, ja koska oon menossa Rontilla tallin järjestämiin kisoihin, sain sen ratsukseni. Ja koska sai, niin menin ilman satulaa, koska olin viimeksi vuosi sitten hypännyt pari hyppyä Rontilla ilman satulaa. En kauheasti muista mitä sillon tehtiin, mutta hypättiin ainakin jumppista ja 17m linjaa kavaletilla ja puomeilla.


Alkuverkassa tehtiin muistaakseni ihan perusasioita mitä aina yleensäkkin, asetteluja, taivutteluja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Ja ravissa myös. Tykkään vaan niin paljon ratsastaa Ronttia ilman satulaa, tuntuu että kaikki avut menee paremmin läpi ja muutenkin. Tasapainoni oli kyllä huonontunut, huomasin sen ainakin kun yritin tehdä semmosta kaarta yhdessä tehtävässä :DDD



Alkuverkkojen jälkeen tultiin puomia ympyrällä ja varmaankin sitä 17m linjaa niin, että päädyssä tehtiin sitten semmonen jännä kaarre ja suoraa linja toisesta suunnasta. Jotenkin näin:

Ekalla yrityksellä ymmärsin väärin, miten kaarre piti tehdä. Toisella kerralla onnistui.

 Istun tässä kuvassa melkein sään päällä...


Näden jälkeen tultiin vielä jumppista, joka meni myös hyvin.


Paras♥

Tuo poni on vaan täydellinen. Huomenna meitä siis odottaa ne kisat, toivottavasti sielläkin menee hyvin! Jospa vielä joku päivä päästäisiin ulkopuolisiinkin kisoihin, tuli niin kova mieli päästä vaikka Tallinmäen kisoihin Rontilla.

16.9 mentiin myös esteitä tunnilla ja menin taas Rontilla, sillä nämä olivat viimeiset harjoitukset kisoihin.
Alkuverryttelyksi tehtiin kahdeksikkoa, pysähdyksiä ja peruutuksia. Rontti oli tosi kiva niinkuin yleensäkkin. Sitten tehtiin kahdeksikkoa ravissakin, ja tein pysähdyksiä myös ravista seis ja takaisin raviin.


Sitten välikäyntien jälkeen tultiin semmosta maastoestetukkia laskien 1,2,3. Eka tulin vahingossa väärän puomin, kun luulin että se piti hypätä :D Nähtävästi jotain ongelmia keskittymisessä tai ohjeiden kuuntelemisessa... Sain laskettua suurimmaksi osaksi hyvin, mutta laukkaa piti taas ns. pompottaa/lyhenntää.


Sen jälkeen tultiin linjaa, joka kaartui hieman vasemmalle. Pari kertaa en muistanut ilmoittaa Rontille ekan esteen päällä. että jatketaan kaarteeseen oikealle, joten toiselle esteelle tultiin väärässä laukassa. Virheet saatiin kuitenkin korjattua ja se meni sitten ihan hyvin.


Tässä mun istunta on omaan silmääni ihan kunnossa pikku esteelle ainakin.

Sitten tultiin jotain rataa ja viimeisenä tulin kerran yhden isomman pinkin okserin.  Ne meni muistaakseni ihan hyvin, mutta pinkillä okserilla mun istunta oli niin kauhee, että rajasin kuvaa jonkin verran :D



paras poni♥

perjantai 28. elokuuta 2015

Pipsa 26.8



Keskiviikkona oli mulla tämän kuun viimeinen tunti, ja sain ratsukseni Pipsan. Olin jo kauan odottanut, että milloinkahan minä pääsen ponia kokeilemaan. Pipsa on siis uusi poni tallilla, joka ei vielä osaa ihan kaikkea. Oli tosi lämmin ilma ja hyttysiä oli ihan liikaa. Tunnista kuitenkin selvittiin mutkien kautta :D


Mulla oli koko tunnin ajan tavoitteena saada Pipsa rennoksi alas. Ratsastin sitä vähän pidemmällä ohjalla. Aloitettiin käynnissä tekemään ympyröitä, niinkuin yleensäkkin. Pipsa vetäisi päänsä tosi herkästi linkkuun, joten senkin takia ratsastin vähän pidemmällä ohjalla suurimmaksi osaksi.
Käynnissä meni ihan hyvin, paitsi lavat karkaili aikalailla. Kun Pipsa tuli rennoksi, kehuin sitä heti.


Kun oltiin tehty samaa juttua molempiin suuntiin, tehtiin samaa ravissa. Pipsa oli alussa tosi kiireinen, ja kun sitä puolipidätteli, se herkästi siirtyi käyntiin. Saatiin kuitenkin ravikin sujumaan kunhan sain sisäpohkeen kunnolla läpi yms.



Tehtiin ravi- ja käyntityöskentelyä aika pitkään, mutta niiden jälkeen kaksi ratsukkoa neljästä meni toiseen "päähän" ympyrälle ja toiset kaksi toiseen päähän laukkaamaan. Pipsa puski laukassakin jonkun verran ja veti kerran pukitkin :D



Pipsa oli mun mielestä mulle ainakin sopivan kokoinen ja sillä oli tosi kiva mennä. Laukkaympyröiden jälkeen tultiin muutaman kerran molemmista suunnista pientä tukkimaastoestettä. Ensimmäisellä kerralla Pipsa otti siihen ihan kauhean ison loikan, enkä ollut yhtään varautunut siihen, joten tulos oli tämä:

:DDDDD

Sen jälkeen poni kielsi ainakin kerran, ja sitten kun päästiin yli, niin sen jälkeen alkoi sujumaan. Paitsi kerran esteen jälkeen poni alkoi vetämään kunnon rodeot mutta kyydissä pysyin onneksi. Hauska poni!:D




Olis kyllä kiva päästä menemään Pipsalla uudestaankin. Kuvia oli niin paljon, että en jaksanut kaikkia tähän postaukseen ladata.