maanantai 29. joulukuuta 2014

Pikkuponin selässä pitkästä aikaa

Tänään kävin taas pitkästä aikaa ratsastamassa Riinan ponilla Luspella. En tehnyt Luspen kanssa mitään erikoista, koulua mentiin kuitenkin. Luspe oli ihan kiva, mutta minusta itsestä ainakin aluksi tuntui tosi vaikealta ratsastaa, kun sillä on niin pienet askeleet jne, mutta jotenkin pärjättiin kuitenkin:D En ihan tarkalleen muista mitä kaikkea tehtiin, mutta kiitos kuvista Elinalle!:)



Mun ratsastus kamppeet jälleen oli mitä oli, koska alunperin minun ei ollut tarkoitus ratsastaa:D



















perjantai 26. joulukuuta 2014

Uusi kamera ja kameranjalka

Sain nyt joululahjaksi kauan toivomani järjestelmäkameran, joka ei tosin ole semmoinen normaali, vaan enemmänkin minijärkkäri, nimittäin se on nimeltään Canon EOS M. Joka on tällä hetkellä ihan riittävä minulle. Nyt saadaan siis ehkä astetta parempilaatuisia kuvia:D

Siihen lisäksi sain myös Velbon DF-40 kamerajalan, joka on myös ihan kiva apu esim. videoiden kuvaamisessa.
kuvassa se on matalimmillaan.

Nyt kun on sopivia tarvikkeita niin on taas vähän enemmän intoa kuvailla videoita yms:)

torstai 25. joulukuuta 2014

Tallilla 25.12



Juu eli eilen käytiin tuolla kylmässä pakkasessa maastossa ja sitten lopuksi käytiin laukkaamassa yms kentällä ja tultiin yhtä puomia. Sitten saatiin joitakin kuvia uusilla kameroilla.





















Tässä vielä meidän yhteinen video tallilta.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteri asiaa..

Niinkuin olette varmaan ehkä huomannut, luukkuja ei ole tullut sitten neljännen jälkeen (?)
Mutta nyt en ole yksin kertaisesti jaksanut - tai ei ole ollut aikaa, mitä minäkin päivänä - postata, ja sitten kaiken lisäksi viimeviikolla muuttohässäkässä kamera hukkui johonkin eikä siis ole löytynyt vieläkään. Jospa joulupukki olisi jo tarpeeksi kuullut toiveeni ja toisi minulle sen uuden kameran;D

Eli kuten edellisestä saatoitte päätellä, en voi jatkaa joulukalenteria, koska tulisi vain kuvattomia ja tylsiä postauksia. Anteeksi nyt tästä

maanantai 8. joulukuuta 2014

Alkutalven kuulumiset - luukku.3

Heips!
Saattaa luulla, että olen pitänyt kauheaa taukoa ratsastuksesta, kun eipä minua täällä blogin puolella hirveästi näy:D Mutta kyllä olen käynyt monella tunnilla nyt marraskuun lopusta jne, mutta ei ole ollut kuvaajaa niin en ole jaksanut kuvattomia postauksia alkaa väsäämään.

6.12, eli viime lauantaina oli tallilla pikkujoulut. Siellä otettiin minusta, Ellusta ja Rontista yhteiskuvia, mutta laitan ne sitten kunhan saan ne. Mutta siellä oli ihan hauskaa. Piti pukeutua jotenkin hauskasti tai erikoisesti, oltiin Ellun kanssa kyllä aika tyylikkäitä:Dmm.Paita housuissa ja colleget jalassa ratsastussukat päällä:DD Aika hauska näky varmaan. Lisäksi vielä hienot kampaukset.

Nämä luukut tosiaan jäävät aika vähälle, mutta ehdotelkaa jotain ideoita niin voisi tulla aktiivisemmin. Hyvää joulun odotusta kaikille!:)

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kysymyksiin vastaukset! - luukku.2

Onko mitään suurempia tavoitteita Rontin kanssa?
-No tällä hetkellä se, että päästäisiin joku kaunis päivä kisoihin asti:D

Mikä on sellainen asia Rontin kanssa joka on jäänt hyvin mieleen?
-Hmm no tietenkin ekat ulkopuoliset kisat ja kaikki tommoset.

Sun ja Rontin korkein hyppäämä este?
-Olisko ollu 85cm.

Mikä Rontissa on parasta?
-öömm sen luonne ja ratsastettavuus.. miten se kirjoitetaan:D

Mitä Rontissa ärsyttää?
-Nyt ei tuu mitään ärsyttävää puolta mieleen:3

Onko Rontti yritteliäs?
-No mä en oikein tiedä mitä tällä tarkoitetaan:D:D

Monet kisat olette käyneet?
-Tallin kisoissa muistaakseni Rontin kanssa kolmesti ja ulkopuolisissa yhdesti.

Pistäppä susta ja Rontista sun lemppari kuva!
-Mulla on monia lemppareita mut nyt kun on talvi niin nämä, vaikka ei nuokaan kovin talvisia ole:D


Tähän postaukseen voi laittaa lisää kysymyksiä, niin voin tehdä kakkos osan, jos niitä tulee. :)

torstai 4. joulukuuta 2014

Kysymyspostaus?

Noniin, elikkäs seuraavaan tai sitä seuraavaan luukkuun olisi tarkoitus tehdä vastauspostaus, eli heitelkää paaaaljon kysymyksiä kommentteihin!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku.1 - Kesäkuvahaaste

Kiitos haasteesta Ellu!:)
Eli valitsin tähän 12 kuvaa kesästäni ja kerron niistä jotain. Mulla ei tullut ihan 12 kuvaa mutta sinnepäin.

1. Se onnistumisen tunne. Tämä kuva ei ole kovin edustava, mutta sain otetta hyppäämisestä kesällä ja siitä treenaamisesta. Korkeusennätyskin tehtiin Rontin kanssa, mutta ei tässä kuvassa.

2. Ensimmäiset seurakisat. Ei hyvällä mensetyksellä, mutta kokemusta tarttui sieltäkin mukaan vähän.

3. Olla myöhään tallilla ja kaikkee:33

4. Heppaleirillä oli tosi kivaa!:) Kuvassa minä ja Öskudagur viime leiriltä.

5. Ratsastelut. Ei oikein tehty mitään unnollista. Pyörittiin kentällä ja leikittiin yms.

6. EpäonnistumisetXD En meinannut millään tottua Luspen askeliin niin kokoajan meinasin lentää:D

7.Käytiin ajamassa raviskalla ja muuallakin monesti kesällä. Se oli hauskaa kun ponit päästeli virtojaan.

8. En ole varma onko tämä kuva edes kesältä, mutta kuitenkin. Koulussakin meni välillä hyvin niin että jäi hyvä mieli tunnin jälkeen.

9. Hepat oli vihreällä laitumella. Ihan kiva niitä oli aina sieltä lähteä metsästämään.

Tässä oli mun kuvat, mutta alla vielä kesä tiivistettynä videoon:)